20.12.2016

Hovioikeuden tuomio 31.12.2014

Hovioikeuden tuomio kuvataan tarpeellisin osin Korkeimman oikeuden tuomiossa.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Harri Katara, Tarja Raiskinen ja Kati Lavi-Waltari.

Perustelut

A:n syyksi hovioikeudessa luettu rikos

1. Syytteen enemmälti hyläten hovioikeus on katsonut selvitetyksi, että Helsingin käräjäoikeuden käräjätuomari A oli 9.1. - 18.5.2009 virkaansa toimittaessaan huolimattomuudesta rikkonut virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin ja määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa siten, että hän oli laiminlyönyt käsitellä ilman aiheetonta viivytystä hänen käsiteltävänään olleita rikosasioita seuraavasti.

2. Syytteen kohdassa 1 A tarkoitetuissa asioissa A ei ollut oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (rikosoikeudenkäyntilaki) 11 luvun 7 §:ssä säädetyin tavoin antanut pääkäsittelyn päättymisen jälkeen tuomiota. Alakohdassa A1 tarkoitetussa asiassa pääkäsittely oli päättynyt 29.1.2009 ja tuomion antamispäivän oli ilmoitettu olevan 20.2.2009. Alakohdassa A2 tarkoitetussa asiassa pääkäsittely oli päättynyt 9.2.2009 ja tuomion antamispäivän oli ilmoitettu olevan 20.2.2009. Alakohdassa A3 tarkoitetussa asiassa pääkäsittely oli päättynyt 11.2.2009 ja tuomion antamispäivän oli ilmoitettu olevan 27.2.2009. Alakohdassa A4 tarkoitetussa asiassa pääkäsittely oli päättynyt 13.2.2009 ja tuomion antamispäivän oli ilmoitettu olevan 9.3.2009. Alakohdassa A5 tarkoitetussa asiassa pääkäsittely oli päättynyt 17.2.2009 ja tuomion antamispäivän oli ilmoitettu olevan 9. tai 17.3.2009. Alakohdassa A6 tarkoitetussa asiassa pääkäsittely oli päättynyt 5.2.2009 ja tuomion antamispäivän oli ilmoitettu olevan 10.3.2009. Laiminlyöntien seurauksena asiat oli jouduttu siirtämään toisen tuomarin ratkaistaviksi. Viidessä asiassa oli jouduttu järjestämään uudet pääkäsittelyt, ja yhdessä asiassa syyttäjä oli luopunut rangaistusvaatimuksesta.

3. Syytteen kohdassa 1 B tarkoitetuissa asioissa A ei ollut rikosoikeudenkäyntilain 11 luvun 8 §:n 1 momentin ja 12 §:n 3 momentin mukaisesti allekirjoittanut tuomiota eikä siten antanut kirjallista tuomiota. Alakohdissa B1 - B8 tarkoitetuissa asioissa tuomiot oli julistettu 19.2.2009 ja alakohdassa B9 tarkoitetussa asiassa 24.2.2009. Laiminlyöntien seurauksena toinen tuomari oli laamannin määräyksestä sittemmin allekirjoittanut tuomiot. Laiminlyönnit olivat viivyttäneet muutoksenhakua asioissa B1 - B4, B6 ja B9, joissa jäljennöstä tuomiosta ei ollut ollut saatavissa valituksen määräpäivään mennessä.

4. A oli kiistänyt syytteen vedoten muun ohella siihen, että hän oli ollut esteellinen käsittelemään kohdissa 1 A ja 1 B tarkoitettuja, Helsingin syyttäjänviraston syyttäjien ajamia asioita taannehtivasti 25.2.2009 lukien. Esteellisyys oli johtunut siitä, että hän oli tuolloin saanut tietää syyttäjien häneen kohdistamasta arvostelusta. Hänen tekemäänsä ilmoitusta esteellisyydestä ei ollut ratkaistu lain mukaisesti.

5. Hovioikeuden mukaan riidatonta oli, että A oli ilmoittanut esteellisyydestään käräjäoikeuden laamannille viimeistään 18.3.2009 ja osaston johtajalle 21.4.2009. Hovioikeus on katsonut, että joko osaston johtajan tai laamannin olisi tullut ratkaista esteellisyyskysymys viipymättä ja kirjallisesti. Toisaalta A ei ollut ilmoittanut esteellisyydestään asianosaisille eikä tehnyt siitä merkintöjä pöytäkirjoihin.

6. Hovioikeus on katsonut osaston johtajan ja laamannin kertomusten sekä kirjallisten todisteiden osoittavan, etteivät osaston johtaja ja laamanni olleet hyväksyneet esteellisyysväitettä. Se seikka, että he olivat vapauttaneet A:n istuntotyöskentelystä 16. ja 29.3.2009 väliseksi ajaksi ja järjestelleet A:n virkatehtäviä uudelleen, ei osoittanut heidän hyväksyneen esteellisyysväitettä. Sekä osaston johtaja että laamanni olivat nimenomaisesti velvoittaneet A:n ratkaisemaan vastuullaan olleet asiat ja erinäisin toimin pyrkineet auttamaan tätä tämän virkatehtävien hoitamisessa. Vaikka muodollista kirjallista päätöstä esteellisyydestä ei ollut tehty, A:n oli tullut asian käsittelyn eri vaiheista ymmärtää, että laamannin ja osaston johtajan ilmoitukset olivat tosiasiassa sisältäneet kielteisen ratkaisun esteellisyydestä. A oli ollut velvollinen noudattamaan esimiestensä määräyksiä antaa tuomiot.

7. Hovioikeus on katsonut, ettei A ollut esittänyt sellaisia perusteita esteellisyyttään koskevan käsityksensä tueksi, että hän olisi voinut pitää itseään esteellisenä ratkaisemaan kyseisiä asioita. Syyttäjien taholta annettua palautetta ei voitu pitää sen laatuisena, että A:n puolueettomuuden olisi voitu katsoa sen myötä vaarantuneen. Näin ollen A oli ollut tuomarina velvollinen ratkaisemaan nimissään olleet asiat 18.5.2009 asti. Hovioikeus on esitetyn selvityksen perusteella katsonut, että A:lla oli ollut väitetyn esteellisyyden lisäksi terveydellisiä syitä pyrkiä vähentämään työtaakkaansa, mille ei voitu kuitenkaan antaa ratkaisevaa merkitystä syyksilukemista arvioitaessa.

8. Hovioikeus on todennut, että A:lla oli käräjätuomarin virassaan ollut velvollisuus suorittaa tehtävänsä asianmukaisesti ja viivytyksettä. Hän oli ollut virkavastuussa käsiteltäväkseen annettujen rikosasioiden etenemisestä. Useiden asioiden käsittely oli viivästynyt, ja osassa niistä oli jouduttu järjestämään uusi pääkäsittely. Tämä oli johtanut oikeudenkäynnin keston pitkittymiseen, minkä voitiin katsoa vaarantaneen asianosaisten oikeuden saada asiansa ratkaistuksi kohtuullisessa ajassa. Oikeudenkäyntien viipyminen oli ollut omiaan loukkaamaan luottamusta lainkäyttötoiminnan asianmukaisuuteen. A:n laiminlyönti ei sen haitallisuus ja vahingollisuus sekä muut siihen liittyvät seikat huomioon ottaen ollut kokonaisuutena arvostellen vähäinen.

9. Mainituilla perusteilla hovioikeus on rikoslain 40 luvun 10 §:n nojalla tuominnut A:n tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta 30 päiväsakon määräiseen sakkorangaistukseen.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

10. A on katsonut, että hän oli ilmoittanut esteellisyydestään esimiehilleen jo helmikuussa 2009 ja joka tapauksessa viimeistään laamannin johdolla pidetyssä kokouksessa 18.3.2009. Esimiehet olivat olleet tietoisia hänen näkemyksestään ja ilmoittamastaan esteestä käsitellä rikosasioita. Kysymys esteellisyydestä olisi pitänyt ratkaista lain mukaisesti kirjallisella päätöksellä. A oli voinut tätä odottaa, ja näin olisi pitänyt menetellä myös siitä syystä, että hänen terveydentilansa oli saattanut vaikuttaa siihen, miten hän oli esteellisyytensä kokenut. Kun ratkaisu oli jäänyt vain pääteltäväksi esimiesten käyttäytymisestä, A ei ollut rikkonut virkavelvollisuuttaan rangaistavalla tavalla.

11. Syyttäjä on katsonut, ettei A ollut asianmukaisesti todennut itseään esteelliseksi. Kukaan ei ollut tehnyt väitettä A:n esteellisyydestä, eikä hän ollut ilmoittanut esteellisyydestään rikosasioiden asianosaisille. Hän oli vain jättänyt antamatta syytteen kohdassa 1 A tarkoitetut tuomiot ja allekirjoittamatta kohdassa 1 B tarkoitetut tuomiot. A ei ollut ainakaan ennen 21.4.2009 ilmoittanut esimiehilleen esteellisyydestään. Vaikka hän olisi aiemmin tai 21.4.2009 viitannut esteellisyyteensä, näitä viittauksia ei ollut pidettävä ilmoituksina esteellisyydestä antaa tuomiot asioissa, joissa pääkäsittelyt oli jo toimitettu. Hän ei ollut myöskään esittänyt niin perusteltua esteellisyysilmoitusta, ettei laamanni olisi vastannut siihen riittävästi edellyttäessään hänen suorittavan virkatehtävänsä ja järjestäessään hänelle istuntovapautusta virkatehtävien suorittamista varten. Joka tapauksessa A:n esteellisyysilmoitukset olivat olleet selvästi aiheettomia. Asian ratkaiseminen ei ollut edellyttänyt hänen esimiestensä päätöstä.

12. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys erityisesti siitä, oliko A tehnyt käräjäoikeuden laamannille tai osaston johtajalle esteellisyysilmoituksen ja milloin hän olisi sen tehnyt, sekä mikä merkitys hänen menettelynsä rikosoikeudellisen arvioinnin kannalta on sillä, ettei kysymystä hänen mahdollisesta esteellisyydestään ollut ratkaistu lainkäyttöpäätöksellä.

Rangaistussäännös

13. Rikoslain 40 luvun 10 §:n mukaan virkamies on tuomittava tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta, jos hän virkaansa toimittaessaan huolimattomuudesta rikkoo virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa eikä teko huomioon ottaen sen haitallisuus ja vahingollisuus ja muut tekoon liittyvät seikat ole kokonaisuutena arvostellen vähäinen.

Virkavelvollisuuksien sisältöä koskevat säännökset

14. Syytteessä kuvatun menettelyn kannalta A:n virkavelvollisuuksien sisältö on perustunut perustuslain 21 §:n 1 momentin, valtion virkamieslain 14 §:n 1 momentin ja 45 §:n sekä rikosoikeudenkäyntilain 11 luvun 7 §:n 2 momentin, 8 §:n 1 momentin ja 12 §:n 3 momentin säännöksiin.

15. Perustuslain 21 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa.

16. Valtion virkamieslain 14 §:n 1 momentin mukaan virkamiehen on suoritettava tehtävänsä viivytyksettä. Lain 45 §:n mukaisesti mainittua säännöstä sovelletaan myös tuomariin.

17. Rikosoikeudenkäyntilain 11 luvun 7 §:n 2 momentin mukaan rikosasian tuomio saadaan lainkohdassa säädettyjen edellytysten täyttyessä antaa tuomioistuimen kansliassa 14 päivän kuluessa pääkäsittelyn päättymispäivästä. Jos tuomiota ei voida erityisestä syystä antaa sanotussa määräajassa, se on annettava niin pian kuin mahdollista. Mainitun luvun 8 §:n 1 momentin mukaan käräjäoikeuden tuomion allekirjoittaa puheenjohtaja, ja luvun 12 §:n 3 momentin mukaan tuomion jäljennöksen on oltava asianosaisen saatavana käräjäoikeuden kansliassa tuomion julistamis- tai antamispäivästä lukien kahden viikon kuluessa, jos asiassa on ilmoitettu tyytymättömyyttä, ja muissa tapauksissa, mikäli mahdollista, 30 päivän kuluessa.

Tuomarin esteellisyysilmoitus ja sen käsitteleminen ja ratkaiseminen

Säännökset

18. Oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan tuomari ei saa käsitellä asiaa, jos hän on sanotussa luvussa tarkoitetuin tavoin esteellinen.

19. Oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 9 §:n 1 momentissa säädetään, että saman luvun 8 §:ssä tarkoitettu asianosaisen väite tuomarin esteellisyydestä ratkaistaan siinä tuomioistuimessa, jossa pääasia on käsiteltävänä. Väite voidaan ratkaista myös kirjallisessa menettelyssä. Tuomioistuin voi myös omasta aloitteestaan ottaa ratkaistavakseen kysymyksen esteellisyydestä. Pykälän 2 momentin mukaan käräjäoikeus on päätösvaltainen tuomarin esteellisyyttä koskevassa asiassa, kun siinä on yksi lainoppinut jäsen. Pykälän 3 momentin mukaan esteelliseksi väitetty tuomari saa itse ratkaista väitteen esteellisyydestään vain, jos tuomioistuin ei ole ilman häntä päätösvaltainen eikä hänen tilalleen ole ilman huomattavaa viivytystä saatavissa esteetöntä tuomaria. Esteelliseksi väitetty tuomari saa myös ratkaista väitteen, joka on selvästi perusteeton.

Säännösten esityöt

20. Hallituksen esityksessä tuomarin esteellisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 78/2000 vp s. 24) on lausuttu, että oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan tuomarilla on velvollisuus oma-aloitteisesti todeta itse oma esteellisyytensä. Esteellisyys merkitsee samalla tuomarin oikeutta kieltäytyä käsittelemästä tiettyä asiaa. Säännöksen nojalla tuomarin on vetäydyttävä asian käsittelystä esteellisyyden ilmettyä. Mitään erityistä menettelytapasäännöstä esteellisyyden toteamisesta tai siitä ilmoittamisesta ei ehdotettu säädettäväksi, vaan tuomari voi vetäytyä asiasta vapaamuotoisesti.

21. Menettelyn osalta hallituksen esityksessä (s. 24) on vielä lausuttu, että käytännössä tuomarin on ilmoitettava esteellisyydestä viraston päällikölle tai kokoonpanon puheenjohtajalle, jotta juttu voidaan siirtää esteettömän tuomarin käsiteltäväksi. Päällikkötuomarin tai puheenjohtajan harkintaan jää, miten yksityiskohtaisesti tuomarin on tarpeen selvittää esteellisyytensä perusteet. Koska esteellisyyssääntelyn yhtenä tarkoituksena on vaikuttaa siihen, että tuomari ei voi aiheetta kieltäytyä käsittelemästä tiettyä asiaa, viraston päälliköllä tai puheenjohtajalla on oikeus saada tarvittaessa tieto tuomarin esteellisyyden perusteista. Pelkkä ilmoitus esteellisyydestä ei ole riittävä, jotta epäilyjä aiheettomasta vetäytymisestä jutun käsittelystä ei synny.

22. Hallituksen esityksen eduskuntakäsittelyssä lakiehdotukseen on lisätty 13 luvun 9 §:n 1 momentin viimeinen virke, jonka mukaan tuomioistuin voi ottaa ratkaistavakseen kysymyksen tuomarin esteellisyydestä myös omasta aloitteestaan. Eduskunnan lakivaliokunnan mietinnön (LaVM 6/2001 vp s. 4 - 5) mukaan mainittu säännös on tarkoitettu eräitä erityistilanteita varten täydentämään luvun 1 §:ää. Lakivaliokunta on viitannut hallituksen esityksen perusteluissa esiin tuotuun mahdollisuuteen, että tuomari pitää toista tuomaria esteellisenä käsittelemään asiaa. Hallituksen esityksen mukaan tuomari olisi tällöin voinut ilmoittaa asianosaisille käsityksensä toisen tuomarin esteellisyydestä, mikäli esteellisyyttä ei jostain syystä pystyttäisi ratkaisemaan hallinnollisin toimin ennen jutun käsittelyn aloittamista. Lakivaliokunta piti kuitenkin tällaisessa tilanteessa parempana menettelytapaa, jossa tuomioistuin ottaa viran puolesta käsiteltäväksi kysymyksen tuomarin esteellisyydestä.

23. Esitöissä ei ole otettu kantaa siihen, miten tuomarin ilmoitus omasta esteellisyydestään on käsiteltävä ja ratkaistava, jos hänen ei sallita vetäytyä jutusta oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla. Tästä kysymyksestä ei ole myöskään Korkeimman oikeuden ennakkopäätöstä.

Korkeimman oikeuden kannanotto

24. Oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 1 §:n 1 momentin mukaisesti tuomarilla on velvollisuus omasta aloitteestaan harkita oma esteettömyytensä. Lähtökohtana on, että itsensä esteelliseksi katsova tuomari on velvollinen pidättymään käsittelemästä asiaa ja ilmoittamaan esteellisyydestään päällikkötuomarille tai muulle asioiden jakamisesta vastaavalle henkilölle. Toisaalta tuomarin virkavelvollisuutena on harkita omaa esteellisyyttään huolellisesti ja katsoa itsensä esteelliseksi vain perustellusta syystä.

25. Tuomarin tekemältä esteellisyysilmoitukselta ei vaadita määrämuotoa. Esteellisyydestä tulee kuitenkin ilmoittaa riittävän selvästi. Esteellisyydestä ilmoittamisena ei voida pitää esimerkiksi sitä, että tuomari vapaamuotoisesti keskustelee päällikkötuomarin tai muun hallinnollisen esimiehen taikka ratkaisukokoonpanon puheenjohtajan kanssa jonkin esille tulleen seikan mahdollisesta vaikutuksesta esteettömyyteensä arvioidakseen sitä, voiko hän jatkaa asian käsittelemistä. Jotta tuomarin voitaisiin katsoa ilmoittaneen esteellisyydestään, ilmoituksen on oltava niin nimenomainen, että päällikkötuomari tai muu esimies voi käsittää tuomarin katsovan, että tämä ei esteellisyytensä vuoksi voi jatkaa asian käsittelemistä.

26. Käytännön ratkaisutoiminnassa tuomarin ilmoitus esteellisyydestään käsitellä asiaa johtaa useimmiten siihen, että asia siirretään toisen tuomarin käsiteltäväksi. Tällöin tuomarin esteellisyydestä ei yleensä tehdä eikä ole tarpeen tehdä nimenomaista päätöstä oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 9 §:ssä tarkoitetulla tavalla.

27. Tilanne, jossa tuomarin ilmoitusta hänen omasta esteellisyydestään ei hyväksytä eikä asiaa sen vuoksi siirretä toisen tuomarin käsiteltäväksi, on sen sijaan esteellisyyttä koskevalle päätöksenteolle asetettavien vaatimusten kannalta olennaisesti toisenlainen. Itsensä esteelliseksi katsovaan tuomariin kohdistuu tällöin yhtäältä kielto käsitellä asiaa esteellisenä ja toisaalta velvollisuus käsitellä asia, joka on edelleen jätetty hänen vastuulleen.

28. Perustuslain 21 §:n ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan mukaan tuomioistuimen riippumattomuus ja puolueettomuus kuuluvat oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ytimeen. Tuomarin edellytetään olevan päätöksenteossaan riippumaton suhteessa paitsi asianosaisiin myös hallinnollisessa vastuussa oleviin tuomareihin tuomioistuimen sisällä. Tuomarin riippumattomuus edellyttää, että edellisessä kohdassa kuvatussa tilanteessa kysymys tuomarin esteellisyydestä ratkaistaan oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 9 §:n mukaisesti lainkäyttöpäätöksellä. Tuomaria ei siis voida päällikkötuomarin tai muun esimiehen työnjohdollisella määräyksellä velvoittaa käsittelemään asiaa, jossa hän itse katsoo olevansa esteellinen.

Asiassa esitetty selvitys

29. Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä on esteellisyydestä ilmoittamiseen liittyvän tosiseikaston selvittämiseksi kuulusteltu todistelutarkoituksessa A:ta sekä todistajina käräjäoikeuden laamannina syytteessä tarkoitettuna aikana toiminutta X:ää ja osaston johtajaa Y:tä.

Tapahtumat 25.2.2009

30. A on kertonut, että hän oli ollut syksyllä 2008 virkavapaana terveydentilansa vuoksi. Alkuvuonna 2009 hän oli palannut hoitamaan virkaansa. A oli 25.2.2009 ollut työhuoneessaan, kun Y oli tullut sinne ja sanonut, että hänen oli heti tultava laamannin huoneeseen kokoukseen. Siellä olivat olleet paikalla hänen ja Y:n lisäksi X ja työterveyslääkäri. X oli ilmoittanut, että kaksi naissyyttäjää ja useat muut syyttäjät olivat nostaneet jutun ja ilmoittaneet tyytymättömyyden häneen. A oli kauhistunut ja halunnut saada tietää, keistä syyttäjistä ja mistä menettelystä oli kyse.

31. Työterveyslääkärin tekemistä merkinnöistä 25.2.2009 käy ilmi, että tuona päivänä pidetyssä kokouksessa oli käsitelty syyttäjänvirastosta tullutta tietoa, jonka mukaan A oli osoittanut liikaa ymmärrystä rikosasioiden vastaajia kohtaan ja soveltanut rangaistuskäytäntöä liian lievästi.

32. A on kertonut, että X oli kokouksessa sanonut hänelle, että hän saisi sairauslomaa. Hänelle oli luvattu, että sairausloman aikana selvitettäisiin, keistä syyttäjistä ja mistä menettelystä oli kyse. A ei ole muistanut, oliko hän käyttänyt kokouksessa nimenomaan sanaa esteellisyys, mutta ainakin hänelle itselleen oli ollut selvää, että kysymys oli ollut hänen esteellisyydestään. Hän oli suhtautunut mahdolliseen esteellisyyteensä hyvin vakavasti, ja hänellä oli ollut pelko siitä, että myöhemmin ilmenisi, että hän oli istunut juttuja esteellisenä.

33. Y on kertonut, että A oli kokouksessa 25.2.2009 sanonut esteellisyydestään. A oli vedonnut siihen, että koska syyttäjät olivat häntä arvostelleet, hän oli esteellinen istumaan juttuja näiden kanssa. Y ei ole muistanut, että A olisi ilmoittanut olevansa esteellinen kirjoittamaan kansliatuomioita ja allekirjoittamaan julistettuja tuomioita. Y on kertonut jääneensä miettimään, oliko A esittänyt esteellisyysväitteen tosissaan vai oliko kyse ollut vain heitosta. Hän oli päätynyt siihen, että se oli ollut heitto, koska kokouksessa oli kuitenkin sovittu erinäisistä järjestelyistä jo istuttujen asioiden hoitamiseksi, kuten vapautuksista istuntovelvollisuudesta. Hänen käsityksensä oli, että A oli hyväksynyt järjestelyt, koska muuten niihin ei olisi ryhdytty. Y oli edellyttänyt A:lta töiden tekemistä, ja jotakin tämä oli sittemmin myös hoitanut pois.

34. X ei ole muistanut kokousta 25.2.2009. Hänen mielestään syyttäjien arvostelu oli kuitenkin ollut oikeutettua, eikä hänen ymmärtääkseen arvosteluun ollut liittynyt mitään esteellisyyttä. X oli peilannut asiaa sitä vasten, että hänen käsityksensä mukaan A oli halunnut pois rikososastolta.

Tapahtumat muutoin keväällä 2009

35. A on kertonut, että 15.3.2009 päättyneen sairausloman jälkeen hän oli ehtinyt olla muutaman päivän töissä. Hänelle oli tuolloin selvinnyt, ettei syyttäjien nimiä ja esteellisyysasiaa ollutkaan selvitetty. Käräjäoikeudessa oli 18.3.2009 järjestetty kokous, jossa olivat olleet A:n lisäksi laamanni ja hallintojohtaja. Viimeistään tuolloin hän oli esittänyt yksityiskohtaisen ratkaisupyynnön ja uudistanut vaatimuksensa, että asia selvitettäisiin. Hallintojohtaja oli kuitenkin ratkaissut asian sanomalla, että "herran tähden A ethän sä nyt ainakaan esteellinen voi olla". Tästä huolimatta kokouksessa oli nimenomaan sovittu, että laamanni hoitaisi esteellisyysasian selvittämisen.

36. A on edelleen kertonut, että 21.4.2009 pidetyssä kokouksessa, jossa paikalla olivat olleet hän, X ja Y, X oli suullisesti antanut Y:lle tehtäväksi esteellisyyskysymyksen ratkaisemisen. Y oli kuitenkin ilmoittanut niin ikään suullisesti, että hän oli asian läheisyyden vuoksi esteellinen sitä ratkaisemaan. X oli tuolloin sanonut, että joku muu saisi sitten ratkaista asian.

37. A on vielä kertonut, että edellä mainituissa kokouksissa 18.3. ja 21.4.2009 hän oli ollut "jotenkin kipsissä", ja muutoinkin hänen terveydentilansa oli heikentynyt kevään 2009 mittaan. Hän oli ollut ahdistunut ja peloissaan, mutta tehnyt istuntovapautuksen aikana "varmaan jotain" ja allekirjoittanut joitakin rikosasioiden tuomioita. A oli kuitenkin koko ajan odottanut selvitystä ja ratkaisua esteellisyysasiaansa ja jollakin tavalla luottanut siihen, että näin myös toimittaisiin. Hän ei ollut missään vaiheessa luopunut sanotuista vaatimuksistaan. Vaikka esimiesten näkemykset siitä, ettei A ollut esteellinen, eivät olleet olleet epäselvät, esteellisyyskysymystä ei ollut voitu asianmukaisesti ratkaista ennen asian selvittämistä. A ei ollut voinut myöskään itse ratkaista omaa esteellisyyttään.

38. Y ei ole muistanut, miten A:n esteellisyydestä olisi keskusteltu kevään 2009 aikana enemmän. Hänen sähköpostiviestinsä X:lle 17.4.2009 kuitenkin osoittaa, että A:lle oli ollut sovittuna kaksi istuntopäivää huhtikuun lopulla, mutta A oli toisen istunnon syyttäjän osalta ilmoittanut, ettei voinut istua kyseisen syyttäjän kanssa syyttäjän arvosteltua häntä. Lisäksi sähköpostiviestistä käy ilmi, että A oli ollut vapautettuna istuntotyöskentelystä kaksi viikkoa ja yhdellä viikolla hänellä ei ollut ollut istuntoja. Osa tuomioista oli kirjoitettu ja A oli ne allekirjoittanut.

39. X on allekirjoittanut 15.5.2009 päivätyn kutsun A:lle kuulemistilaisuuteen 18.5.2009. Kutsussa selostetun mukaan 18.3.2009 oli keskusteltu tekemättömistä töistä, jotka olivat liittyneet helmikuussa 2009 istuttuihin juttuihin. Tuolloin oli sovittu istuntovapautuksista ja siitä, että asiat hoidetaan viipymättä kuntoon. Edelleen 21.4.2009 oli sovittu istuntovapautuksista ja siitä, että asiat hoidetaan viipymättä ja viimeistään toukokuun ensimmäisellä viikolla kuntoon. Y:n 12.5.2009 laatiman selvityksen mukaan asiat eivät olleet kuitenkaan edenneet lainkaan. A oli katsonut olevansa esteellinen istumaan juttuja eräiden syyttäjien häneen kohdistaman ajojahdin vuoksi. Sanotut kutsusta ilmenevät seikat on kirjattu myös X:n päätökseen ja määräykseen 18.5.2009 A:n terveydentilan selvittämiseksi.

40. X on kertonut, että joko 18.3. tai 21.4.2009 oli tullut esiin, että A oli ollut tyytymätön syyttäjien toimintaan ja osoittanut epäluottamusta näitä kohtaan. Esteellisyys oli ollut esillä ainakin 21.4.2009, mutta A ei ollut kuitenkaan tehnyt esteellisyysväitettä eikä kieltäytynyt töistä. X on kertonut tuoneensa kummassakin kokouksessa selvästi esiin kantansa siitä, että asioissa, joissa tuomiot oli julistettu, tuomaria ei vaihdeta, mutta asioissa, joissa oli luvattu antaa niin sanotut kansliatuomiot, oli mahdollista, että ne käsitellään uudestaan ja niissä järjestetään uudet pääkäsittelyt. A oli suostunut menettelyyn ja pyrkinyt hoitamaan asioita, mutta ne eivät olleet tulleet valmiiksi.

41. Käräjäoikeuden sihteeri on laatinut muistion edellä mainitusta 18.5.2009 pidetystä kuulemistilaisuudesta, johon olivat osallistuneet hänen ohellaan A, X, Y, hallintojohtaja ja luottamusmiehenä toiminut käräjätuomari. Muistion kirjausten mukaan Y oli kertonut asian tulleen vireille syyttäjäpalautteesta. A oli ilmoittanut kokevansa tilanteen sekä laamannin ja hallintojohtajan kanssa käydyn palaverin ahdistavaksi ja häijyksi. Hän oli vedonnut oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 6 §:n 1 momenttiin, katsonut syyttäjien olevan asianosaisia asiassa ja ilmoittanut, ettei hän uskaltanut allekirjoittaa tai tehdä tuomioita eikä istua juttuja, koska hän ei tiennyt, oliko häntä vastaan prosessia syyttäjänviraston taholta.

42. X on kertonut, että vasta kuulemistilaisuudessa 18.5.2009 A oli tehnyt esteellisyysväitteen. Aikaisemmin näin ei ollut ollut, koska oli sovittu, että A hoitaisi asiat, mikä taas oli edellyttänyt sitä, ettei hän jääväisi itseään. X oli kuulemistilaisuudessa ilmoittanut, ettei hän hyväksynyt mitään yleistä esteellisyyttä ja että A voisi tehdä esteellisyysväitteen, jonka ratkaisisi erikseen joko osaston johtaja tai laamanni. Hän ei ollut kuitenkaan antanut mitään lupausta esteellisyyskysymyksen ratkaisemisesta. Keskustelun myötä A oli ymmärtänyt, että asia oli ratkaistava siten, että hän pyrkisi tekemään työnsä. A oli luopunut esteellisyysväitteestään ja suostunut yhteistyöhön. X:n näkemys oli, ettei A itsekään ollut pitänyt esteellisyyttään vakavasti otettavana, koska muuten tämä ei olisi tullut tekemään töitä. X on vielä todennut, että A:n käyttäytyminen kevään 2009 kokouksissa oli ollut levotonta ja että tämän terveydentila oli heikentynyt koko kevään ajan.

Näytön arviointi ja johtopäätökset esteellisyydestä ilmoittamisen osalta

43. Korkeimmassa oikeudessa esitettyä henkilötodistelua arvioitaessa on otettava huomioon, että suullisen käsittelyn toimittamisen aikaan syytteessä tarkoitetuista tapahtumista oli kulunut yli seitsemän vuotta. A:ta ja todistajia kuultaessa on käynyt ilmi, että he olivat käyneet useita keskusteluita A:n virkatehtävien hoitamisessa ilmenneistä puutteista ja syyttäjien häneen kohdistaman arvostelun mahdollisesti aiheuttamasta esteellisyydestä käsitellä rikosasioita. Osa keskusteluista oli käyty sinä 18.5.2009 päättyneenä ajanjaksona, josta Korkeimmassa oikeudessa enää on kysymys, osa myöhemmin. On selvää, että A:n ja todistajien muistikuvat käydyistä keskusteluista ovat ajan kulumisen myötä heikentyneet. Muistikuvat eri ajankohtina käydyistä keskusteluista ovat myös voineet sekoittua. Kertomuksille ja varsinkaan niihin sisältyville yksityiskohdille ei sen vuoksi voida antaa suurta näyttöarvoa. Tosiseikastoa selvitettäessä on luotettavampana selvityksenä perusteltua pitää niitä tietoja, jotka ilmenevät kirjallisina todisteina esitetyistä tapahtuma-aikaan laadituista asiakirjoista.

44. A:n, Y:n ja X:n kertomusten perusteella Korkein oikeus katsoo selvitetyksi, että kysymys A:n mahdollisesta esteellisyydestä syyttäjien häneen kohdistaman arvostelun johdosta on ollut jossakin muodossa esillä jo 25.2., 18.3. ja 21.4.2009 pidetyissä kokouksissa. X:n ja Y:n mukaan A ei kuitenkaan ollut ennen 18.5.2009 pidettyä palaveria ilmoittanut, että hän ei esteellisyytensä vuoksi voisi antaa ja allekirjoittaa tuomioita syytteen kohdissa 1 A ja 1 B tarkoitetuissa asioissa. Y ei tosin ole ollut paikalla 18.3.2009 pidetyssä kokouksessa.

45. Edellä kohdissa 38 ja 39 selostetuista kirjallisista todisteista ilmenee, että A:lle oli kokouksissa 18.3. ja 21.4.2009 sovitun mukaisesti järjestetty vapautuksia istuntovelvollisuudesta, jotta hänellä olisi mahdollisuus laatia viivästyneet tuomiot. Y:n X:lle osoittamista sähköpostiviesteistä 17.4. ja 12.5.2009 on pääteltävissä, että Y oli vielä tuossa vaiheessa odottanut A:n laativan tuomiot. Y:n sähköpostiviestistä 17.4.2009, X:n allekirjoittamasta 15.5.2009 päivätystä kutsusta kuulemistilaisuuteen sekä X:n allekirjoittamasta 18.5.2009 päivätystä päätöksestä ja määräyksestä on pääteltävissä, että Y:llä ja X:llä on ollut ennen 18.5.2009 se käsitys, että A oli ilmoittanut olevansa esteellinen toimimaan vastaisuudessa puheenjohtajana istunnoissa, joissa syyttäjänä toimii häntä arvostellut kihlakunnansyyttäjä. Vasta 18.5.2009 pidetystä kokouksesta laaditusta muistiosta ilmenee, että A on tuolloin ilmoittanut olevansa esteellinen myös antamaan ja allekirjoittamaan tuomioita niissä asioissa, joissa pääkäsittely oli pidetty alkuvuonna 2009.

46. A:n esittämä esteellisyysperuste on jo lähtökohtaisesti ollut epämääräinen. Korkein oikeus pitää uskottavana sitä Y:n häntä kuultaessa esille tuomaa näkökohtaa, että hänellä ei olisi ollut syytä ryhtyä järjestämään A:lle istuntovapautuksia viivästyneiden tuomioiden laatimista varten, jollei hänellä olisi ollut se käsitys, että A aikoo tuomiot laatia. Lisäksi A on itsekin kertonut, että hän oli saamiensa istuntovapautuksien aikana laatinut ja allekirjoittanut joitakin rikosasioiden tuomioita. Edes A:lla itsellään ei siten ole ollut johdonmukaista käsitystä mahdollisesta esteellisyydestään. Nämä seikat puhuvat sitä vastaan, että A olisi ennen 18.5.2009 ainakaan edellä kohdassa 25 edellytetyllä riittävän selvällä tavalla ilmoittanut esimiehilleen olevansa esteellinen antamaan ja allekirjoittamaan tuomioita syytteen kohdissa 1 A ja 1 B tarkoitetuissa asioissa.

47. Edellä esitetyn perusteella Korkein oikeus katsoo, ettei asiassa esitetty muu näyttö tue A:n väitettä siitä, että hän olisi ennen 18.5.2009 ilmoittanut osaston johtajalle tai laamannille, että hän ei esteellisyytensä vuoksi voi antaa ja allekirjoittaa tuomioita syytteessä tarkoitetuissa asioissa. Selvitys päinvastoin osoittaa, että osaston johtajalla ja laamannilla on ollut ja on perustellusti voinutkin olla 18.5.2009 saakka se käsitys, että A aikoo suorittaa loppuun näihin asioihin liittyvät virkatehtävänsä. Näin ollen A:n ei voida katsoa vapautuneen velvollisuudestaan antaa ja allekirjoittaa tuomiot syytteessä tarkoitetuissa asioissa sillä hänen kiistämisensä tueksi esittämällään perusteella, että kysymystä syyttäjien häneen kohdistaman arvostelun mahdollisesti aiheuttamasta esteellisyydestä ei ollut ratkaistu asianmukaisesti.

Valituksen muut perusteet ja tekoaika

48. A on valituksessaan vielä esittänyt, että kysymyksessä olevat asiat eivät olleet viipyneet siten, että kyse olisi rangaistavasta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Hän on kiinnittänyt huomiota erityisesti siihen, että hän oli ollut virkavapaana sairauden vuoksi 26.2. - 15.3.2009 ja että hovioikeus oli katsonut hänen olleen ainakin osaksi työkyvytön käräjätuomarin työhön vuonna 2009.

49. Hovioikeus on kohdassa 1 A lukenut A:n syyksi rikoksen, jonka tekoaika alkaa 9.1.2009. Syytteessä tarkoitettujen tuomioiden antamispäiväksi oli kuitenkin ilmoitettu aikaisintaan 20.2.2009. A on lisäksi ollut virkavapaana 25.2. - 15.3.2009, jona aikana hän ei ole laiminlyönyt virkavelvollisuuksiaan. Kohdassa 1 A tekoajaksi on siten oikaistava 20. - 25.2. ja 16.3. - 18.5.2009.

50. Hovioikeus on myös kohdassa 1 B lukenut A:n syyksi rikoksen, jonka tekoaika alkaa 9.1.2009. Kysymyksessä olevissa asioissa A on julistanut tuomiot 19. ja 24.2.2009. Näistä yhdeksästä asiasta kuudessa oli ilmoitettu tyytymättömyyttä. Edellä kohdassa 17 selostetun rikosoikeudenkäyntilain 11 luvun 12 §:n 3 momentin sisältö huomioon ottaen A ei ole laiminlyönyt virkavelvollisuuttaan allekirjoittaa julistamansa tuomiot ennen 26.2.2009 alkanutta virkavapauttaan. Hänen olisi kuitenkin pitänyt allekirjoittaa tuomiot virkavapaalta palattuaan 16.3.2009. Kohdassa 1 B tekoajaksi on siten oikaistava 16.3. - 18.5.2009.

51. Vaikka A:n terveydentila on ollut vuonna 2009 heikentynyt, tälle seikalle ei voida antaa ratkaisevaa merkitystä arvioitaessa tuomioiden antamista ja allekirjoittamista koskevia virkavelvollisuuksia ja niiden laiminlyöntiä sekä A:n menettelyä hänen väittämäänsä esteellisyyttä selvitettäessä.

52. Edeltä ilmenevillä perusteilla hovioikeuden tuomiota on oikaistava A:n syyksi luettujen rikosten tekoaikojen osalta.

53. Vaikka syyksilukemista tekoaikojen osalta oikaistaan, hovioikeuden lausumilla perusteilla A:n laiminlyöntiä ei voida pitää vähäisenä.

Rangaistusseuraamus

54. Rikoslain 40 luvun 10 §:n mukaan tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta on tuomittava varoitukseen tai sakkoon.

55. Asiassa esitetty selvitys osoittaa, että A:n terveydentila on syytteessä tarkoitettuna aikana heikentänyt hänen kykyään suorittaa virkatehtävänsä asianmukaisesti. Tämä rangaistusta lieventävä seikka huomioon ottaen oikeudenmukainen rangaistus hänen syykseen luetuista rikoksista on varoitus.

Tuomiolauselma

Muutokset hovioikeuden tuomioon:

Tekoajaksi oikaistaan kohdan 1 A tuottamuksellisessa virkavelvollisuuden rikkomisessa 20. - 25.2. ja 16.3. - 18.5.2009 ja kohdan 1 B tuottamuksellisessa virkavelvollisuuden rikkomisessa 16.3. - 18.5.2009.

Rangaistusseuraamus lievennetään varoitukseksi.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustav Bygglin, Ilkka Rautio, Jorma Rudanko (eri mieltä), Mika Huovila (eri mieltä) ja Tuomo Antila. Esittelijä Kaisa Kuparinen (mietintö).

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Määräaikainen vanhempi oikeussihteeri Kuparinen: Mietintö on kohtien 1 - 42 osalta Korkeimman oikeuden ratkaisun mukainen. Tämän jälkeen Korkein oikeus lausunee seuraavan:

Esitetyn selvityksen arviointi ja siitä tehtävät johtopäätökset

A:n ja Y:n kertomukset tapahtumista 25.2.2009 ovat olleet keskeisiltä osiltaan samansuuntaiset. Kertomukset saavat tukea myös työterveyslääkärin merkinnöistä. Tämä näyttö osoittaa, että A on välittömästi syyttäjien häneen kohdistamasta arvostelusta kuultuaan tuonut esiin mahdollisen esteellisyytensä. Epäselväksi on kuitenkin jäänyt, onko hän tehnyt laamannille ja osaston johtajalle sellaista esteellisyysilmoitusta, joka olisi ollut riittävän selkeä näiden havaittavaksi ja käsitettäväksi. Tällaisen esteellisyysilmoituksen tekemistä vastaan puhuu se, että A on Y:n kertoman mukaan kokouksessa sopinut esimiestensä kanssa hänen työtään helpottavista järjestelyistä ja hyväksynyt ne. Nämä järjestelyt ovat koskeneet asioita, joissa A oli jo toimittanut pääkäsittelyt. Epäselväksi on siten myös jäänyt, mitä asioita A on katsonut mahdollisen esteellisyytensä koskevan.

Esteellisyydestä ilmoittamisesta esitetty selvitys A:n sairausloman päättymisen 15.3.2009 jälkeiseltä ajalta on ollut ristiriitaista. X:n mukaan A ei ollut tehnyt esteellisyysilmoitusta kuin vasta kuulemistilaisuudessa 18.5.2009 ja tuolloinkin tämä oli käydyn keskustelun myötä luopunut ilmoituksestaan ja suostunut yhteistyöhön. X:n kertomusta vastaan puhuu kuitenkin vahvasti se, että hänen itsensä allekirjoittamissa kutsussa 15.5.2009 kuulemistilaisuuteen sekä päätöksessä ja määräyksessä 18.5.2009 A:n terveydentilan selvittämiseksi on kirjattu kokouksia 18.3. ja 21.4.2009 koskevien tietojen välittömään yhteyteen se seikka, että A oli katsonut olevansa esteellinen istumaan juttuja syyttäjien häneen kohdistaman ajojahdin vuoksi. Vaikka kirjauksista ei tarkemmin ilmene, milloin A olisi tuonut esiin ja käsiteltäväksi ilmoituksensa, tämän on täytynyt olla ennen kuulemistilaisuutta 18.5.2009 ja todennäköisesti toisessa tai kummassakin kokouksessa 18.3. ja 21.4.2009.

A:n oman kertomuksen mukaan hän oli tehnyt kokouksessa 18.3.2009 esteellisyysilmoituksen ja edellyttänyt tuolloin sekä myöhemminkin kokouksessa 21.4.2009 ja vielä kuulemistilaisuudessa 18.5.2009, että asia selvitettiin ja ratkaistiin. X:n allekirjoittamista asiakirjoista ilmenevä selvitys huomioon ottaen uskottavaa on, että A on 18.3.2009 tehnyt esteellisyydestään niin selvän ja ilmeisen ilmoituksen, että laamannin on täytynyt tämä havaita. Sanottua päätelmää tukee vielä se A:n kertomukseen sisältyvä, uskottavana pidettävä seikka, että hallintojohtaja oli kokouksessa 18.3.2009 ilmoittanut hänelle, ettei hän voinut olla esteellinen. Niin ikään uskottavaa on, että A:n esteellisyysilmoitus on koskenut niitä asioita, joissa hän oli jo toimittanut pääkäsittelyt. Vaikka näiden asioiden hoitamisesta on X:n näkemyksen mukaan sovittu A:n kanssa, A ei ole kuitenkaan antanut tuomioita. A:n vaikuttimet, jotka liittyvät hänen terveydentilaansa, eivät anna aihetta arvioida esteellisyysilmoitusta koskevaa näyttöä toisin.

Jossain määrin epäjohdonmukaista on, että A:n esteellisyys on koskenut syytteessä tarkoitettuja asioita, joissa hän oli jo toimittanut pääkäsittelyt, mutta että hän omankin kertomuksensa mukaan on joissakin, täsmentymättä jääneissä rikosasioissa allekirjoittanut tuomioita istuntovapautuksensa aikana. Tälle epäjohdonmukaisuudelle ei ole kuitenkaan annettava ratkaisevaa merkitystä arvioitaessa sitä, onko A tehnyt esimiehilleen esteellisyysilmoituksen vai ei.

Edellä selostetun perusteella Korkein oikeus katsonee, että A on suullisesti kokouksessa 18.3.2009 tehnyt laamanni X:lle esteellisyysilmoituksen, joka on koskenut syytteessä tarkoitettuja asioita. Tämä esteellisyysilmoitus on ollut riittävän selkeä ja näin ollen sellainen, että laamannin olisi Korkeimman oikeuden ratkaisun kohdista 27 ja 28 ilmenevillä perusteilla pitänyt osoittaa se ratkaistavaksi lainkäyttöpäätöksellä siten kuin oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 9 §:ssä säädetään. Sitä ei siis ole voitu käsitellä ja ratkaista vain keskustelemalla vapaamuotoisesti.

Rikosoikeudellisen vastuun arviointi

Esteellisyyskysymyksen ratkaisemista koskevan puutteen merkitys

Niin kuin Korkeimman oikeuden ratkaisun kohdassa 24 on todettu, tuomarilla on velvollisuus harkita omaa esteellisyyttään huolellisesti ja katsoa itsensä esteelliseksi vain perustellusta syystä. Tuomarin ilmoittama esteellisyysperuste voi olla sellainen, että tuomarin olisi esteellisyyttä koskeviin oikeusohjeisiin ja oikeuskäytäntöön perehdyttyään ja asiaa huolellisesti harkittuaan pitänyt itsekin ymmärtää esteellisyysepäilynsä selvä perusteettomuus. Tällaisessa tilanteessa tuomari ei voi vapautua velvollisuudestaan käsitellä hänelle jaettu asia pelkästään sen vuoksi, ettei hänen tekemäänsä esteellisyysilmoitusta ole todettu aiheettomaksi lainkäyttöpäätöksellä.

Tuomarin ilmoittama esteellisyysperuste voi toisaalta olla sellainen, että sen johdosta tuomari on selvästi esteellinen tai on ainakin tulkinnanvaraista, onko tuomari esteellinen. Tällöin tuomarilla, joka esteellisyyskysymystä riittävän huolellisesti selvitettyään ja harkittuaan katsoo olevansa esteellinen, on velvollisuus pidättyä käsittelemästä asiaa ja ilmoittaa esteellisyydestään päällikkötuomarille tai muulle esimiehelle. Tuomari ei menettele virkavelvollisuuksiensa vastaisesti, jos hän huolelliseen harkintaan perustuvan esteellisyysilmoituksen tehtyään jää odottamaan, että asia siirretään toisen tuomarin käsiteltäväksi tai hänen esteettömyytensä todetaan lainkäyttöpäätöksellä. Kun otetaan huomioon tuomarin riippumattomuus, päällikkötuomarin tai muun esimiehen antamalla työnjohtomääräyksellä ei ole vaikutusta tuomarin virkavelvollisuuksien sisältöön tässä suhteessa.

Asian käsittelyvaiheen merkitys

Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 1996:152 on ollut kysymys hovioikeudessa esittelystä ratkaistusta asiasta, jossa hovioikeuden tuomari oli tarkastanut ja allekirjoittanut tuomion taltiokappaleen ja sen jälkeen, ennen tuomion antamista, haastettu vastaajaksi samanlaiseen asiaan. Vaikka tuomari ei ollut tosiasiassa enää taltion allekirjoittamisen jälkeen puuttunut asian ratkaisemiseen hovioikeudessa, hänellä oli ollut tähän mahdollisuus siihen asti, kun tuomio oli hovioikeudessa annettu. Korkeimman oikeuden ratkaisun mukaan esteellisyyssäännöstä oli perusteltua tulkita siten, että tuomarin oman asian vireilletulo ennen kuin hänen ratkaistavanaan olevassa asiassa oli annettu ratkaisu, teki hänet aina esteelliseksi viimeksi mainitussa asiassa.

Syytteen kohdassa 1 A tarkoitetuissa asioissa on ollut kysymys niin sanottujen kansliatuomioiden antamisesta. A on siten voinut vaikuttaa näiden asioiden ratkaisemiseen vielä sen jälkeen, kun syyttäjien häneen kohdistama arvostelu oli tullut 25.2.2009 hänen tietoonsa.

Syytteen kohdassa 1 B tarkoitetuissa asioissa on puolestaan ollut kysymys A:n 19. ja 24.2.2009 julistamien tuomioiden allekirjoittamisesta ja antamisesta kirjallisessa muodossa. A:lla ei ole enää näiden tuomioiden julistamisen jälkeen ollut mahdollisuutta vaikuttaa tuomioiden asiasisältöön. Tähän nähden ja ratkaisusta KKO 1996:152 ilmenevä oikeusohje huomioon ottaen Korkein oikeus pitänee selvästi perusteettomana A:n käsitystä siitä, että syyttäjien häneen kohdistaman arvostelun aiheuttama esteellisyys olisi oikeuttanut hänet olemaan allekirjoittamatta hänen jo ennen 25.2.2009 julistamiaan tuomioita. A:n menettely tältä osin on ollut hänen virkavelvollisuuksiensa vastaista ja huolimatonta, vaikka kysymystä hänen esteellisyydestään ei ollutkaan ratkaistu lainkäyttöpäätöksellä.

Onko A:n käsitys esteellisyydestään ratkaista syytteen kohdassa 1 A tarkoitettuja asioita ollut selvästi perusteeton

Hovioikeus on katsonut, että A ei ollut ollut esteellinen ratkaisemaan syytteessä tarkoitettuja asioita. A ei ole muutoksenhakemuksessaan väittänyt, että hovioikeuden ratkaisu tältä osin olisi virheellinen. Edellä todetuin tavoin A:n menettelyn rikosoikeudellisen arvioinnin kannalta merkitystä on kuitenkin sillä, kuinka selvänä kysymystä hänen esteettömyydestään voidaan pitää. Esteellisyyttä arvioidaan seuraavassa tästä näkökulmasta.

A:n mahdollinen esteellisyys olisi voinut perustua lähinnä oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 6 §:n 1 momentin ja 7 §:n 3 momentin säännöksiin. Luvun 6 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan tuomari on esteellinen, jos asianosainen on tuomarin vastapuoli muussa oikeudenkäynnissä tai viranomaisen käsiteltävänä olevassa asiassa. Tällaista oikeudenkäyntiä tai asiaa ei kuitenkaan ole ollut vireillä A:ta vastaan.

Mainitun luvun 6 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan tuomari on esteellinen, jos tuomarilla on palvelussuhteen perusteella tai muuten asianosaiseen sellainen suhde, että se, erityisesti käsiteltävänä olevan asian laatu huomioon ottaen, antaa perustellun aiheen epäillä tuomarin puolueettomuutta asiassa. Luvun 7 §:n 3 momentin mukaan tuomari on esteellinen myös, jos jokin muu luvussa tarkoitettuun seikkaan rinnastettava seikka antaa perustellun aiheen epäillä tuomarin puolueettomuutta asiassa.

Tuomarin esteellisyyttä arvioitaessa on otettava huomioon Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännöstä ilmenevät periaatteet, jotka koskevat Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa turvattua oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa sekä erityisesti puolueettomuuden subjektiivista ja objektiivista testiä. Subjektiivisen testin osalta tuomarin oletetaan olevan vapaa henkilökohtaisista ennakkoluuloista tai puolueellisuudesta. Huomiota kiinnitetään tuomarin henkilökohtaisiin asenteisiin ja vakaumukseen. Tuomarin henkilökohtaista puolueettomuutta on pidettävä lähtökohtana niin kauan, kuin ei ole näyttöä vastakkaisen johtopäätöksen perusteeksi. Objektiivisen testin osalta ratkaistavana on, onko ulkonaisten seikkojen johdosta perusteltua aihetta epäillä tuomarin puolueettomuutta. Perusteltujen epäilyjen on oltava objektiivisesti aiheellisia. Puolueettomuutta ei voida aina jaotella mainitulla tavalla, sillä tuomarin käytös voi antaa paitsi objektiivisesti aiheellisen ja perustellun epäilyksen myös osoittaa hänen henkilökohtaista vakaumustaan puolueellisuudesta. Jokaisen tuomarin velvollisuutena on vetäytyä asian käsittelystä, jos on ilmennyt perusteltu aihe epäillä hänen puolueettomuuttaan asiassa (esim. suuren jaoston tuomio Morice v. Ranska 23.4.2015 kohdat 73 - 78).

Kysymys tuomarin esteellisyydestä häneen kohdistetun virkarikossyytteen vuoksi on ollut ratkaistavana Korkeimman oikeuden julkaisemattomassa päätöksessä 17.5.2011 nro 1098. Siinä rikosasioiden vastaaja oli katsonut, että hänen asioitaan käsittelevä käräjätuomari oli esteellinen, koska hän oli nostanut tätä vastaan virkarikossyytteen. Käräjätuomari oli vastaajan väitteen johdosta ilmoittanut olevansa esteellinen käsittelemään tämän asioita. Esteellisyyskysymyksen oli käräjäoikeudessa oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 9 §:n mukaisesti käsitellyt ja ratkaissut toinen tuomari. Käräjäoikeus oli hylännyt vastaajan esteellisyysväitteen, ja hovioikeus oli pysyttänyt käräjäoikeuden päätöksen. Korkein oikeus kuitenkin katsoi, että asianomainen käräjätuomari oli esteellinen vastaajan asioissa. Korkein oikeus piti keskeisenä sitä, että käräjätuomari saatuaan tietää häneen kohdistuneesta virkasyytteestä oli itse katsonut olevansa esteellinen ja siten ilmaissut oman subjektiivisen käsityksensä, jonka mukaan hän ei katsonut voivansa käsitellä vastaajan rikosasioita sivuvaikutteista vapaana. Tällainen kannanotto antoi Korkeimman oikeuden ratkaisun mukaan perustellun aiheen epäillä tuomarin puolueettomuutta.

Korkein oikeus todennee, että oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 6 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettu erityinen suhde asianosaiseen samoin kuin luvun 7 §:n 3 momentin yleissäännös tuomarin esteellisyydestä ovat niin sanottuja harkinnanvaraisia esteellisyysperusteita. Niiden tulkitseminen ja soveltaminen edellyttävät tapauskohtaisten olosuhteiden huomioon ottamista sekä ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenevien useiden seikkojen tarkastelua ja yhtäaikaista punnintaa. Edellä olevassa kappaleessa selostettu Korkeimman oikeuden ratkaisu osoittaa, että tässä arvioinnissa asianomaisen tuomarin omalla käsityksellä esteellisyydestään saattaa olla ratkaiseva merkitys.

Edellä esitetyt näkökohdat huomioon ottaen Korkein oikeus katsonee, ettei A:n käsitystä siitä, että hän olisi ollut esteellinen ratkaisemaan syytteen kohdassa 1 A tarkoitettuja rikosasioita sen jälkeen, kun hän oli 25.2.2009 saanut tietoonsa syyttäjien häneen kohdistaman arvostelun, voida pitää selvästi perusteettomana. Näin ollen ja ottaen huomioon, että A oli tehnyt esteellisyysilmoituksen ilman aiheetonta viivytystä sairauslomansa 26.2. - 15.3.2009 jälkeen 18.3.2009, A ei ole menetellyt virkavelvollisuuksiensa vastaisesti, kun hän on jättänyt kyseisissä asioissa ratkaisut antamatta sen johdosta, että hän oli ilmoittanut olevansa esteellinen ja että kysymystä hänen esteettömyydestään ei ollut ratkaistu lainkäyttöpäätöksellä. Syyte hylättäneen kohdan 1 A osalta.

Valituksen muut perusteet ja tekoaika syytteen kohdan 1 B osalta

A on valituksessaan vielä esittänyt, että kysymyksessä olevat asiat eivät olleet viipyneet siten, että kyse olisi rangaistavasta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Hän on kiinnittänyt huomiota erityisesti siihen, että hän oli ollut virkavapaana sairauden vuoksi 26.2. - 15.3.2009 ja että hovioikeus oli katsonut hänen olleen ainakin osaksi työkyvytön käräjätuomarin työhön vuonna 2009.

Syytteen kohdassa 1 B tarkoitetuissa asioissa A on julistanut tuomiot 19. ja 24.2.2009. Näistä yhdeksästä asiasta kuudessa oli ilmoitettu tyytymättömyyttä. Rikosoikeudenkäyntilain 11 luvun 12 §:n 3 momentin mukaisesti tuomion jäljennöksen on oltava saatavana sen julistamispäivästä lukien kahden viikon kuluessa, jos asiassa on ilmoitettu tyytymättömyyttä, ja muissa tapauksissa, mikäli mahdollista, 30 päivän kuluessa. Tämän säännöksen perusteella A ei ole laiminlyönyt virkavelvollisuuttaan allekirjoittaa julistamansa tuomiot ennen virkavapaataan 26.2. - 15.3.2009. Hänen olisi kuitenkin pitänyt allekirjoittaa tuomiot virkavapaalta palattuaan 16.3.2009, ja ne ovat istuntovapautuksista ja muista työjärjestelyistä huolimatta olleet allekirjoittamatta edelleen vielä 18.5.2009. Vaikka A:n terveydentila on ollut vuonna 2009 heikentynyt, tälle seikalle ei voida antaa ratkaisevaa merkitystä arvioitaessa tuomioiden allekirjoittamista koskevaa virkavelvollisuutta ja sen laiminlyöntiä.

Edeltä ilmenevillä perusteilla hovioikeuden syyksilukema tekoaika oikaistaneen alkamaan 16.3.2009.

Vaikka syyksilukemista muutettaneen ja syyte osittain hylättäneen, hovioikeuden lausumilla perusteilla A:n laiminlyöntiä ei voida pitää vähäisenä.

Syyksilukeminen

Helsingin käräjäoikeuden käräjätuomari A on 16.3. - 18.5.2009 virkaansa toimittaessaan huolimattomuudesta rikkonut virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin perustuvan virkavelvollisuutensa siten, että hän on laiminlyönyt käsitellä ilman aiheetonta viivytystä hänen käsiteltävänään olleet asiat seuraavasti. Syytteen kohdassa 1 B tarkoitetuissa asioissa A ei ole rikosoikeudenkäyntilain 11 luvun 8 §:n 1 momentin ja 12 §:n 3 momentin mukaisesti allekirjoittanut tuomiota eikä siten antanut kirjallista tuomiota. Alakohdissa B1 - B8 tarkoitetuissa asioissa tuomiot on julistettu 19.2.2009 ja alakohdassa B9 tarkoitetussa asiassa 24.2.2009. A on ollut virkavapaalla 26.2. - 15.3.2009. Käräjäoikeus on myöntänyt A:lle vapautusta istunnoista tuomioiden kirjoittamista varten 16. ja 29.3.2009 väliseksi ajaksi. Laiminlyöntien seurauksena toinen tuomari on laamannin määräyksestä sittemmin allekirjoittanut tuomiot. Laiminlyönnit ovat viivyttäneet muutoksenhakua asioissa B1 - B4, B6 ja B9, joissa jäljennöstä tuomiosta ei ole ollut saatavissa valituksen määräpäivään mennessä. A:n laiminlyönti ei sen haitallisuus ja vahingollisuus sekä muut siihen liittyvät seikat huomioon ottaen ole kokonaisuutena arvostellen vähäinen.

Korkein oikeus katsonee, että sanotulla menettelyllään A on syyllistynyt rikoslain 40 luvun 10 §:ssä tarkoitettuun tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen.

Rangaistusseuraamus

Rikoslain 40 luvun 10 §:n mukaan tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta on tuomittava varoitukseen tai sakkoon.

Syyksilukemisen muutos ja A:n terveydentilasta esitetty selvitys lieventävänä seikkana huomioon ottaen oikeudenmukainen rangaistus hänen syykseen jäävästä tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta on varoitus.

Korkein oikeus lieventänee hovioikeuden A:lle tuomitseman sakkorangaistuksen varoitukseksi.

Oikeusneuvos Huovila: Hyväksyn esittelijän mietinnön syyksilukemisen osalta. Hyväksyn myös sitä koskevat perustelut seuraavin täydennyksin ja täsmennyksin.

Kysymyksenasettelusta Korkeimmassa oikeudessa

Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, oliko A tehnyt käräjäoikeuden laamannille tai osaston johtajalle esteellisyysilmoituksen, milloin hän mahdollisesti oli tehnyt sen ja mikä merkitys hänen menettelynsä rikosoikeudellisen arvioinnin kannalta on sillä, ettei kysymystä hänen esteellisyydestään ollut ratkaistu lainkäyttöpäätöksellä. Kuten Korkeimman oikeuden tuomion kohdista 26 - 28 tarkemmin ilmenee, tuomaria ei voida esteellisyysilmoituksen tehtyään velvoittaa käsittelemään ja ratkaisemaan asiaa päällikkötuomarin tai muun esimiehen hallinnollisella määräyksellä. Rikosoikeudellisesti kysymys on niin sanotusta oikeuttamisperusteesta, tässä tapauksessa siitä, onko A:lla ollut oikeus olla ratkaisematta hänen käsiteltävänään olleita rikosasioita ja allekirjoittamatta julistamiaan tuomioita ennen esteellisyyttä koskevan lainkäyttöpäätöksen tekemistä.

Esteellisyysilmoituksen tekemisestä

Enemmistön kohdassa 25 katsoman mukaan, jotta tuomarin voitaisiin katsoa ilmoittaneen esteellisyydestään, tuomarin ilmoituksen esteellisyydestä on oltava niin nimenomainen, että tuomarin esimies voi käsittää tuomarin katsovan, että tämä ei esteellisyytensä vuoksi voi jatkaa asian käsittelemistä. Enemmistön asettama ilmoituksen erityinen selvyysvaatimus, joka rinnastuu syytteen täydentämistä koskevalta ilmoitukselta vaadittavaan selvyyteen (KKO 2014:81 kohta 10), ei mielestäni ole oikeudellisesti perusteltu eikä myöskään käytännön kannalta tarpeellinen. Katson, että esteellisyysilmoituksen tekemiseksi tuomarin hallinnolliselle esimiehelle on riittävää, että tuomari ilmaisee tarkoituksensa normaalin ammatillisen kanssakäymisen edellyttämällä tavalla selvästi. Mikäli ilmoituksen sisällöstä jää epäselvyyttä, ilmoituksen vastaanottavan esimiehen velvollisuutena on osaltaan huolehtia kommunikaation asianmukaisuudesta ja tarvittaessa pyytää tarkennusta. Esitetyn selvityksen perusteella tässäkään tapauksessa ei ole ollut kysymys niinkään siitä, että A:n esteellisyysilmoitusta ei olisi ymmärretty, vaan pikemminkin siitä, että hänen ilmoitustaan ei ollut hyväksytty. Pidän lisäksi perusteltuna, että tuomarin esitettyä esteellisyyttään koskevan epäilyn esimiehelleen kynnys lainkäyttöpäätöksen tekemiselle esteellisyydestä ei ole korkea.

Esteellisyydestä ilmoittamista koskeva näytön harkinta

Muutoksenhakutuomioistuimen käsitellessä ja ratkaistessa valituksen johdosta asian lähtökohtana on muutoksenhaun kohteena oleva tuomio. Tässä asiassa hovioikeus on siellä esitetyn oikeudenkäyntiaineiston perusteella pitänyt tuomiossaan riidattomana, että A oli viimeistään 18.3.2009 ilmoittanut käräjäoikeuden laamannille esteellisyydestään laatia syytekohdissa 1 A ja 1 B tarkoitetut tuomiot. Vaikka Korkeimmassa oikeudessa on käynyt ilmi, etteivät asianosaiset ole yhtä mieltä ilmoittamisajankohdasta, täällä esitetty todistelu kokonaisuutena arvioiden tukee käsitystä, että esteellisyysilmoitus on tehty hovioikeuden toteamana ajankohtana.

Enemmistön kohdassa 45 lausuman johdosta totean, että A:lle järjestetyistä istuntovapautuksista ja sanotussa kohdassa mainituista kirjallisista todisteista voidaan päätellä se, että Y:llä ja X:llä on ollut käsitys, että A tulisi laatimaan syytteessä tarkoitetut tuomiot, mutta ei sitä, että he olisivat ymmärtäneet esteellisyysilmoituksen koskevan vain A:n vastaisia istuntoja. Hovioikeus on A:lle järjestettyjen istuntovapautuksien merkityksestä lausunut, että se seikka, että laamanni ja osaston johtaja olivat vapauttaneet A:n istuntotyöskentelystä 16. ja 29.3.2009 väliseksi ajaksi ja järjestelleet A:n virkatehtäviä uudelleen, ei osoittanut heidän hyväksyneen esteellisyysväitettä. Sekä laamanni että osaston johtaja olivat hovioikeuden mukaan nimenomaisesti velvoittaneet A:n ratkaisemaan vastuullaan olleet asiat ja erinäisin toimin pyrkineet auttamaan tätä tämän virkatehtävien hoitamisessa. Korkeimmassa oikeudessa esitetyn näytön perusteella katson, ettei tältäkään osin ole aihetta arvioida asiaa eri tavalla kuin hovioikeus. Näin arvioidessani otan huomioon myös sen, ettei Korkeimman oikeuden tuomion kohdasta 23 ilmenevin tavoin ole ollut oikeudellisesti selvää, miten tuomarin ilmoitus esteellisyydestään tulee käsitellä ja ratkaista, jos esimies ei hyväksy tuomarin esteellisyysväitettä. Asiassa esitetty todistelu viittaa siihen, että A:n esimiehet ovat voineet olla siinä käsityksessä, että hallinnollinen määräys laatia tuomiot on ollut käsillä olleessa tilanteessa riittävä. Sitä käsitystä vastaan, että Y ja X ovat ymmärtäneet A:n esteellisyysilmoituksen koskevan vain vastaisia istuntoja, puhuu vielä sekin, että Korkein oikeus on jo vuonna 1996 antanut esittelijän mietinnössä kuvatun ratkaisun KKO 1996:152, jossa hovioikeuden tuomari oli katsottu esteelliseksi asian ratkaisemisen ja taltion allekirjoittamisen jälkeen ilmenneen esteellisyysperusteen johdosta. Vaikka A olisi ilmaissut esteellisyysilmoituksensa epäselvästi, sanotun ratkaisun perusteella A:n ilmoituksen on täytynyt koskea yhtä lailla syytekohdassa 1 A tarkoitettuja kansliatuomioita kuin vastaisia istuntoja.

Edellä lausutuin ja esittelijän mietinnössä esitetyin perustein katson riittävällä varmuudella näytetyksi, että A oli ilmoittanut esimiehelleen viimeistään kokouksessa 18.3.2009 käsityksensä esteellisyydestään laatia syytteessä tarkoitetut tuomiot. Epäselväksi sitä vastoin on jäänyt se, oliko A ilmoittanut käräjäoikeuden laamannille ja osaston johtajalle esteellisyydestään jo kokouksessa 25.2.2009. Sen vuoksi asia on ratkaistava tältä osin soveltamalla todistustaakkaa koskevia oikeusnormeja.

Totean syyttäjällä olevan rikosasiassa todistustaakan myös siitä, ettei syytteessä kuvatun teon rangaistavuuden poistavia perusteita, kuten oikeuttamisperustetta, ole olemassa. Rangaistavuuden poistavaa perustetta koskevan väitteen esittäjän on kuitenkin tehtävä väitteensä uskottavaksi ennen kuin näyttötaakka siirtyy syyttäjälle. Pidän selvänä, että näitä todistustaakkaa ja -kynnystä koskevia yleisiä periaatteita sovelletaan lähtökohtaisesti myös ratkaistaessa virkarikosta koskeva asia.

Katson edeltä Korkeimman oikeuden tuomiosta ja esittelijän mietinnöstä ilmenevän näytön perusteella A:n tehneen uskottavaksi väitteensä siitä, että hän oli tehnyt esteellisyysilmoituksen laamannille ja osaston johtajalle jo kokouksessa 25.2.2009. Koska syyttäjä ei ole näyttänyt, ettei esteellisyysilmoitusta ollut tehty jo tuolloin A:n väittämällä tavalla, asiassa on lähdettävä siitä, että asianmukainen esteellisyysilmoitus oli tehty 25.2.2009.

Onko A:n käsitys esteellisyydestään ratkaista syytteen kohdassa 1 A tarkoitettuja asioita ollut selvästi perusteeton

Esittelijän mietinnössä esitetyn lisäksi totean, että arvio A:n esteellisyyskäsityksen mahdollisesta perusteettomuudesta on tehtävä A:lla syytteessä tarkoitettuna tekoaikana olleiden tietojen ja tuolloin vallinneiden olosuhteiden pohjalta. Sanotut tiedot ja olosuhteet on arvioitava asiassa esitetyn näytön perusteella.

Riidatonta on, että A oli ensimmäisen kerran kuullut syyttäjien häneen kohdistamasta arvostelusta 25.2.2009 kokouksessa, johon olivat osallistuneet A:n lisäksi hänen hallinnolliset esimiehensä, käräjäoikeuden laamanni ja osaston johtaja, sekä työterveyslääkäri. Työterveyslääkärin tekemien kirjallisten merkintöjen mukaan kokouksessa oli käsitelty syyttäjiltä tullutta tietoa, jonka mukaan A oli osoittanut liikaa ymmärrystä rikosasioiden vastaajia kohtaan ja soveltanut rangaistuskäytäntöä liian lievästi. Käräjäoikeuden laamanni on Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä ilmoittanut, että hänen mielestään syyttäjien arvostelu oli ollut oikeutettua.

A:n kertomuksesta on ilmennyt, että hän oli jo kokouksessa 25.2.2009 halunnut saada tiedon siitä, keistä syyttäjistä ja minkälaisesta menettelystä arvostelussa oli kysymys. Hän oli edellyttänyt kokouksessa 18.3.2009 ja myöhemmin kokouksessa 21.4.2009, että asia selvitetään ja ratkaistaan. Kuulemistilaisuudesta 18.5.2009 laaditusta käräjäoikeuden sihteerin allekirjoittamasta muistiosta ilmenee A:n ilmoittaneen, ettei hän uskalla allekirjoittaa tai tehdä tuomioita, koska hän ei tiedä, onko häntä vastaan nostettu prosessi syyttäjänviraston taholta. A:n käräjäoikeuden osaston johtajalle osoittamasta kirjoituksesta 3.5.2011 ilmenee, että A oli katsonut tilanteen normalisoituneen syyttäjänviraston kahden apulaispäällikön vahvistettua kirjeessään 16.12.2009, ettei syyttäjänvirastossa ole tehty A:han kohdistuvia kanteluita.

Asiassa ei ole esitetty selvitystä, josta voitaisiin edellä todettua tarkemmin päätellä, minkä sisältöistä syyttäjien A:han kohdistama arvostelu oli ollut, ja missä muodossa ja keille kaikille se oli esitetty. Selvää kuitenkin jälkikäteen arvioituna on, ettei arvostelu itsessään ole voinut saada aikaan perusteltua epäilyä A:n esteellisyydestä. Tilanne ei kuitenkaan ole syytteessä tarkoitettuna ajankohtana ollut selvä varsinkaan A:n näkökulmasta, koska hän ei ollut saanut vastauksia edellä kerrottuihin kysymyksiinsä arvostelusta ja sen esittäjistä.

Kuten esittelijän mietinnöstä ilmenee, harkinnanvaraisten esteellisyysperusteiden arvioiminen ja soveltaminen edellyttävät tapauskohtaisten olosuhteiden huomioon ottamista sekä ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenevien useiden seikkojen tarkastelua ja yhtäaikaista punnintaa. Esittelijän mietinnössä kuvatusta Korkeimman oikeuden julkaisemattomasta päätöksestä 17.5.2011 nro 1098 ilmenee, että jo yksin tuomarin omalla subjektiivisella käsityksellä esteellisyydestään ja sen ilmaisemisella voi olla ratkaiseva merkitys hänen esteellisyyttään arvioitaessa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännöstä puolestaan ilmenee, että tuomarin objektiivinen puolueettomuus arvioidaan sen perusteella, miltä hänen asemansa ja toimintansa vaikuttavat muiden näkökulmasta. Tuomarin käsiteltävänä olevan asian asianosaisen käsityksellä on tässä arvioinnissa erityinen vaikkakaan ei ratkaiseva merkitys (esim. Wettstein v. Sveitsi 21.12.2000 kohta 44, San Leonard Band Club v. Malta 29.7.2004 kohta 60 ja Indra v. Slovakia 1.2.2005 kohta 49).

A:n väitteen perusteettomuutta arvioidessani otan huomioon myös sen, että kokouksessa 25.2.2009 on A:n esimiesten toimesta edellä todetuin tavoin käsitelty A:n liian lieväksi väitettyyn rangaistuskäytäntöön kohdistunutta syyttäjien arvostelua. Arvioitaessa tilannetta objektiivisen testin mukaisesti ulkopuolisten henkilöiden ja erityisesti niiden rikosasioiden vastaajien näkökulmasta, jotka tuolloin ovat odottaneet kansliatuomioiden antamista A:n käsiteltävinä olleissa syytekohdassa 1 A tarkoitetuissa asioissa, olosuhteet olisivat saattaneet antaa aiheen epäillä A:n edellytyksiä suorittaa rangaistusten määräämistä koskeva harkinta puolueettomasti sanotuissa asioissa (ks. KKO 2010:78, erityisesti kohdat 22 - 24).

Muut kannanotot

Muulta kuin syyksilukemisen osalta olen samaa mieltä kuin enemmistö.

Oikeusneuvos Rudanko: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Huovila.